ADHD-nuoret ja koulutus

Juha Halonen - 21.4.2004 - 13:24:00

Kuva: Juha HalonenADHD-liitto järjestää monipuolista toimintaa adhd-oireisille sekä heidän läheisilleen. Eräänä toimenaan liitto on ollut mukana järjestämässä erityistä kampanjaa kunnille.

Tavoitteena on tiedottaa sellaisista neurologisista vammoista ja oireyhtymistä, joista osa ei kuulu vammaispalvelulain piiriin ja osa saattaa muutenkin jäädä yhteiskunnan tukien ulkopuolelle. Nämä oireyhtymät ovat usein myös sellaisia, että ne eivät näy ulospäin.

Tiedotuskampanjan tilaisuudet on tarkoitettu kuntien sosiaali-, terveys- ja opetustoimen virkamiehille, kuntien päättäjille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuudet pidetään huhtikuussa 2004 viidellä eri paikkakunnalla, mm. Kuopiossa. Mutta itse liiton toimintaan, puheenjohtaja Päivi Pietiläinen.

 

kuuntele Kesto 11'08"

 

 

Kuva: Juha Halonen

Koulutuksessa adhd-nuoria ei ole varsinaisesti diagnosoitu. Sen sijaan erilaisista neurologisista tai muista syistä oirehtiville, esimerkiksi ylivilkkaille oppilaille on järjestetty varsin monipuolista erityisopetusta.

Yksi paikka esimerkiksi adhd-nuorille on Kaprakan ammatillisen koulutuskeskuksen Kuopion Työkoulu, josta kertoo opintosuunnittelija Eero Kiiski.

 

kuuntele Kesto 4'04"

 

 

 

 

Kuva: Juha HalonenKaikkien tahojen yhteisenä tavoitteena on, että kaikki nuoret voivat opiskella ja saada tarvitsemansa ammatillisen koulutuksen ja myöhemmin ammatin. Tätä tavoitetta edistää myös Pohjois-Savon ammattiopisto, jonka koulutusmahdollisuuksista kertoo erityisopettaja Jouni Smolander.

kuuntele Kesto 6'42"


 

Linkkejä:

ADHD Liitto ry

ADHD-Keskus

Suomen AD/HD Aikuiset ry

Haastateltavat:

  • ADHD-liiton puheenjohtaja Päivi Pietiläinen
  • Opintosuunnittelija Eero Kiiski, Kaprakan ammatillinen koulutuskeskus
  • Erityisopettaja Jouni Smolander, Pohjois-Savon ammattiopisto

Tämä sivu on arkistoitu.

Uusimman materiaalin löydät Kantin etusivulta.

Footer