D-vitamiinin puute suomalaisten kiusana

Kari Salmela - 12.1.2009 - 09:34:00

Kuva: Kimmo SalvénSuomalaiset saavat ravinnossaan vitamiineja pääosin saantisuositusten mukaisesti, jopa ylikin. Esimerkiksi C-vitamiinia saadaan puolitoistakertainen määrä normaalissa monipuolisessa ravinnossa.

Auringosta saatavan D-vitamiinin saanti sen sijaan on ongelmallisin talven kaamosajan vuoksi, arvioi professori Hannu Mykkänen Kuopion yliopistosta.

- Jos ajatellaan keskimääräistä suomalaista ruokavaliota, niin ei meillä ole ongelmia vitamiinien saannin suhteen.
Riskivitamiinit ovat ne, joiden saatavuus riippuu auringonvalosta kuten D-vitamiinin, sanoo Mykkänen.

- D-vitamiinin saantia on meillä nostettu. Esimerkiksi sitä on jo muutaman vuoden ajan lisätty vähärasvaisiin maitotuotteisiin. Margariiniin sitä oli lisätty jo aiemmin.

Pääosin auringosta, mutta myös rasvaisesta kalasta saatavan D-vitamiinin saantisuositus on 7,5 mikrogrammaa vuorokaudessa aikuisilla.

- Maitotuotteisiin lisääminen on lisännyt päivittäistä saantia muutaman mikrogramman, muistuttaa Mykkänen.
- D-vitamiinia saa myös kalasta, jos sitä syö parikin kertaa viikossa, niin saanti on riittävä jos vielä käyttää maitotuotteita, johon sitä on lisätty.

Rasvaliukoinen D-vitamiini ei ole niin herkkä kuumuudelle kuin vesiliukoiset vitamiinit, esimerkiksi C-vitamiini.

Foolihapon saanti myös ongelma

Kuva: Kari SalmelaFoolihapon saanti on erittäin tarpeellinen raskaana oleville naisille ja foolihapon saanti on meillä kokonaisuudessaankin alhaisempaa kuin suositukset.
Foolihappoa on erityisesti vihreissä kasviksissa ja viljatuotteissa.
Foolihappo on sikäli ongelmallinen, että se tuhoutuu herkästi esimerkiksi lämmitettäessä.

- C-vitamiinia suomalaiset saavat keskimäärin vuodessa noin puolitoistakertaisen määrän saantisuositukseen nähden, sanoo Mykkänen.
- Saattaa olla kuitenkin väestöryhmiä, jotka eivät käytä C-vitamiinia sisältävää ravintoa riittävästi. Appelsiini päivän-parin aikana riittää hyvin C-vitamiinin saannin turvaamiseen, muistuttaa Mykkänen.

E-vitamiinin osalta suomalaiset saavat saantisuosituksen mukaisesti

Myös B-vitamiinien osalta suomalaisten tilanne on hyvä.
- B-vitamiineistä B1 ja B2-vitamiinia meillä on riittävästi normaalissa ruokavaliossa. Mutta esimerkiksi vanhuksilla, jotka syövät vähän, näistä saattaa tulla ongelma, Mykkänen pohtii.

Vegetaristien tarkkailtava B12-vitamiinin saantia

- B12-vitamiini on ainoa vesiliukoisista vitamiineista, joka varastoituu. Sitä saadaan eläinkunnan tuotteista ja tämä aiheuttaa pitkällä aikavälillä ongelmia esimerkiksi vegetaristeille. B12 kylläkin varastoituu maksaan useiksi vuosiksi, mutta vuosia jatkunut vegetaarinen ruokavalio voi ajan myötä ongelmia, ellei vitamiinin saantia ole huolehdittu esimerkiksi lisäravinnolla, muistuttaa professori Mykkänen.

kuuntele Kesto 20'34"

 


Haastateltavana:

  • Professori Hannu Mykkänen, Kuopion yliopisto

Tämä sivu on arkistoitu.

Uusimman materiaalin löydät Kantin etusivulta.

Footer