Toivalan kampuksella juhlittiin harjannostajaisia

Kimmo Salvén - 10.12.2011 - 15:56:45

Kuva: Kimmo Salvén

Savon koulutuskuntayhtymän rakennushanke Toivalan Haapamäentiellä on edennyt harjakorkeuteensa. Reilun 10 miljoonan euron hanke on edennyt hyvin. Harjannostajaisia päästiinkin juhlimaan perjantaina 9.12.2011.

Rakennushanke etenee kahdessa vaiheessa, ensimmäisen vaiheen uudisrakennus ja näin uudet opiskelutilat saadaan valmiiksi keväällä 2012, tämän jälkeen toisessa vaiheessa keskitytään jo olemassa olevien tilojen, kuten ruokalan, laajennuksiin ja korjauksiin.

 

Toivalaan nousee monialainen kampus

Rakennushankkeiden jälkeen koulutusyksikön opiskelijamäärä voidaan nostaa nykyisestä n. 200 opiskelijasta noin 500-600 opiskelijaan saakka. Samalla aiemmin metsäpainotteiden koulutuksen rinnalle tulee metalli- ja talonrakennusalan koulutusta. Puutarha-alan koulutuksen osalta Toivalaan rakennetaan viheralan koulutuksen oppimisympäristö. Lisäksi kampukselle rakennetaan myöhemmin mm. energialaboratorio ja puitteet maalämpötekniikkaan, aurinkoenergiaan sekä bioenergiaan liittyvälle koulutukselle.

Savon koulutuskuntayhtymä katsoo, että Kuopion ja Siilinjärven kehittyvä elinkeinoelämä vaatii myös ammatilliselta koulutukselta oman panostuksensa alueen yritysten toimintaedellytyksien ja hyvinvoinnin luomisessa Pohjois-Savoon. Tähän pyritään mm. kehittämällä aktiivisesti eri alojen koulutusta ja näiden toimintaedellytyksiä - mistä Toivalan kampuksen kehittäminen on yksi hyvä esimerkki.

Urakan toteuttaa Lujatalo-yhtiöt kokonaisvastuu-urakkana.

 

Tämä sivu on arkistoitu.

Uusimman materiaalin löydät Kantin etusivulta.

Footer