Työhyvinvointia kulttuurin keinoin

Anne Heikkinen - 19.1.2010 - 16:53:37

Laulaminen tekee hyvää. Laulun kautta keuhkojen käyttö vahvistuu, saamme lisää happea ja virkistymme. Yhtä lailla laulu lisää oksitosiinihormonin erittymistä, joka lisää mielihyvää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Siksi yhdessä laulaminen on tehokas keino vahvistaa me-henkeä vaikkapa työyhteisössä, kertoo projektituottaja Minna Koskinen Kuopion kulttuuripalvelujen SARKA-hankkeesta.

Laulamista ja kulttuuria laajemminkin ollaan ottamassa osaksi työpaikkojen työhyvinvoinnin kehittämistä. Pohjois-Savossa SARKA-hanke kokoaa parhaillaan työhyvinvoinnin puhelinluetteloa, josta työpaikat voivat etsiä itselleen sopivia kulttuuripalveluja ja tuotteita.

– Työyhteisöissä ei monestikaan tiedetä, mistä kulttuurituotteita voisi kysyä, ostaa tai millaisia ne edes ovat. Siksi pohjoissavolaisten kulttuuritoimijoiden palvelut ja tuotteet kootaan maaliskuussa julkaistavaan työhyvinvoinnin puhelinluetteloon, kertoo projektituottaja Minna Koskinen SARKA-hankkeesta.

Laulun lisäksi SARKAn työhyvinvointiprojektissa kokeillaan muun muassa liikuntaa ja teatteri-ilmaisua osana työyhteisöjen työhyvinvointitoimintaa. Kulttuurituotteita testataan kolmessa erilaisessa työyhteisössä.
– Pilotit toteutetaan Varkauden koulutoimessa, PeeÄssän yksikössä sekä Vehmersalmen seurakunnassa, Minna Koskinen listaa.

Kulttuuri ei ole työyhteisöissä aivan uusi tuttavuus. Minna Koskinen kertoo, että kulttuuritarjottimelta valitaan usein käynti teatterissa tai konsertissa. SARKA-hankkeen selvityksen mukaan kulttuurilta kuitenkin odotetaan muutakin kuin passiivista istumista kulttuuriareenoiden penkeillä.

Mutta mitä annettavaa laululla voi olla työyhteisölle? Lauluammattilainen Jaana Turunen avoimia laulukouluja järjestävästä Maestrasta kertoo, että laulamisella on huiman paljon hyvää tekeviä vaikutuksia. Tutkimusten mukaan laulaminen jopa ehkäisee sairauksia ja erittää muun muassa oksitosiinihormonia, joka lisää mielihyvää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siksi laulu on hyvä keino vahvistaa me-henkeä ja yhdessä tekemistä.
– Aloittaminen on monesti vaikeaa, mutta kun liikkeelle päästään, niin sitten helpottaa. Ehkä vaikeinta on päästä eroon ajatuksesta, että pitää olla kultakurkku voidakseen laulaa, tämä ei pidä paikkansa, Jaana Turunen muistuttaa.

Kuopion kulttuuripalveluiden hallinnoimaa SARKA-hanketta rahoittavat Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Euroopan unionin sosiaalirahasto sekä Pohjois-Savon kehittämisrahasto.

kuunteleKesto 7'52"

 

Tämä sivu on arkistoitu.

Uusimman materiaalin löydät Kantin etusivulta.

Footer